perjantai 26. elokuuta 2016

Breakfast in bed!



Tällä hetkellä onnellisuutta on tyhjä talo. Kukaan ei ole kotona ja saat olla ihan yksin. Joskus yksin oleminen on tavallaan terapeuttista. On ihanaa kun on ihmisiä lähellä, mutta joskus on kivaa olla yksin. Suosittelen kaikille olla edes hetken yksin.

Netflix ja aamupala sängyssä. Päätin alkaa katsomaan Netflixistä Gleetä uudelleen. Olin neljä vuotta sitten suuri Glee fani, joten nostalgian vuoksi tätä on hauska katsoa. Samojen jaksojen kohdat vieläkin itkettää ja laulut muistaa ulkoa. Tänään aamupalana toimi puuro, jossa oli raejuustoa, kreikkalaista jugurttia, hunajaa ja pakaste mustikoita. Puuron lisäksi söin hapankorppua ja viinirypäleitä. Olen huomattavasti vähentänyt kahvin juontia teen takia. Ehkä ihan hyvä, koska sitä on kesällä tullut juotua ehkä jopa liikaa.

Tästä tulee kiva viikonloppu.

- Sanni

keskiviikko 17. elokuuta 2016

Terveelliset "tortillat"!


Tiiättekö sen tunteen kun festariviikonlopun jälkeen olo ei ole mikään parhain? Koko viikonloppu on syöty ja juotu kaikkea raskasta ja turhaa ja olo on niin epäterveellinen ja raskas.
Tätä ruokaa voisi kutsua festaripuhdistukseksi. Kevyttä, mutta silti tosi hyvää ja täyttävää.


Ainekset:
jauhelihaa
kesäkurpitsaa
tomaatti
paprika
cosmopolitan salaattilehtiä
valitsemasi dippi tai muu
+ oman maun mukaan mausteita ja kasviksia



Paistoin ensiksi jauhelihat ja leikkasin mukaan kesäkurpitsan palasia. Leikkasin puolikkaan kesäkurpitsan verran palasia mukaan. Kesäkurpitsan palaset tuo kivaa väriä ja makua. Jauhelihaan lisäsin mausteeksi suolaa, pippuria ja savustettua paprikamaustetta. So good!

Sen jälkeen leikkasin valitsemani kasvikset pieniksi paloiksi ja kastelin Cosmopolitan lehdet valmiiksi ja asettelin ne pöytään.


Ja boom! Cosmopolitan lehtien väliin keräsin leikkaamani kasvikset, laitoin jauheliha sekoituksen, juustoa ja lisäsin pestoa (koska olen koukussa) ja Ranch dippiä.

Helppo ja hyvä resepti, joka on myös nopea tehdä!

Enjoy!

- Sanni

Jotain piristystä huoneeseen? Magneettitaulu!


Mie tykkään hirveästi sisustuksessa väreistä. Voin kuvitella sitten kun muutan ihan omilleen minun kämppä pursuaa eri väreistä.
Löysin varastosta magneettitaulun ja sain idean, että otan sen käyttöön ja koristelen sen kuvilla. On jotenki ihana katsoa kesäkuvia illalla pimeällä kun kaamosaika lähenee ja auringon valo pienenee.
Magneettitaulu on ihan mahtava, koska seinään ei jää sinitarran jälkiä ja sen muokkaaminen on super helppoa jos kyllästyy. Tällä hetkellä halusin mangeettitaulun olevan yksi iso sekasorto kuvia, mutta tiedän, että jossakin vaiheessa vähennän kuvia ja teen siitä esimerkiksi Things To Do - listan.


Tilasin Ifolorilta ihanimmat kesäkuvat, joista tulee mieleen kivoja muistoja. Ifolorilta meni alle viikko, että kuvat tuli mikä on yllättävän nopeaa verrattuna miten on ennen kestänyt. Leikkasin kuvia erin muotoisiksi ja leikkasin joitain kuvia pienimmiksi.


Lisäksi etsin netistä kivoimpia tekstejä, mitkä motivoi ja mistä tulee hyvälle mielelle. Kun ne on esillä niin joka päivä on piristys kuvien lisäksi. Maalasin paperille vesiväreillä erivärejä, jotka tuo kivasti väriä tauluun.
Kävin ostamassa Clas Ohlsonilta magneetteja, koska itseltä ei niitä löytynyt muutakuin isoja jääkaappimagneetteja.

Toivottavasti tämä inspiroi jotakin jollain tavalla. Jos kaamosaika on sulle rankempaa kuin valoisa aika suosittelen laittamaan jonnekkin näkyville ihania kesäkuvia, josta piritstyy. Tiedän tunteen!

- Sanni

lauantai 13. elokuuta 2016

Uunissa batatteja ja porkkanoita!

                                                        Mmmm... ruokaa!


Tässä postauksessa on super hyvä uunibataatin ja porkkanan ohje. Tämä ruoka on mielettömän hyvää ja tämän ruoan väri tuo syksyn mieleen. Tätä ruokaa voi syödä sellaisenaan tai syödä esim ranskalaisten tai perunoiden tilalla perusruoan kanssa. Itse söin tälläisenaan yksin kotona elokuvaa katsellen ja dippasin dipin kanssa. Suosittelen!


Mitä tarvitset? 
Mitä isommalla vuoalla teet sitä enemmän porkkanoita ja bataattia tarvit. Mulla oli käytössä aika pieni vuoka, mutta siihen mahtui 4 porkkanaa ja iso bataatti. Lisäksi leikkasin joukkoon yhden sipulin ja 2 sipulin kynttä.


Paloittelin bataatit ja porkkanat lohkoiksi vuokaan ja kaadoin oliiviöljyä noin desin verran vuokaan ja sekoitin porkkanoitten ja bataattipalojen mukaan. Sitte leikkasin sipulit ja sekoitin ne joukkoon.

Mausteeksi laitoin suolaa, persiljaa, basilikaa, oreganoa, rosmariinia ja rakuunaa. Näitä kaikkia laitoin n. 2 tl ja lisäksi laitoin mustapippuria ripauksen.

Sitten uuniin 200 asteessa paistumaan noin puoleksi tunniksi tai tunniksi palojen koosta riippuen.

Enjoy!

                                                                - Sanni

Päivä pannarin

Heissan!
Arvatkaa mikä on parasta? Kun sisko on muuttanut koko kesäksi kotiin ja saat lainata (lue varastaa) sen vaatteita ja asusteita. Sori sisko! Tänään lainasin siskon kenkiä. Tämä päivä on koostunut vesisateesta ja ruuan laittamisesta. Tein pannaria jälkkäriksi piitkästä aikaa ja tuli mieleen lapsuuden lauantait milloin pannari oli parasta viikonlopusta. Ai että. 



takki Primark
harmaa tunika H&M
kaulakoru Primark
kassi Fiorella
kengät on mysteeri






Lainasin siskolta super kivoja kenkiä, joita kutsun avaruuskengiksi. Tajuttoman kivat ja yllättävän helpot kävellä! Kangaskassiin ompelin siskoni tekemän haalarimerkin, joka on tajuttoman hieno. Asioiden tuunaaminen on ihaninta ikinä. Suosittelen!

Vielä tänään oli sää milloin uskalsin mennä ulos hameen kanssa ilman mitään lämmikettä. Saattaa olla viimeisiä kertoja tänä vuonna. 

- Sanni

perjantai 12. elokuuta 2016

Päivä uutuuden

Hei!
Mietin valehtelematta kymmenen minuuttia miten aloittaa kirjoittaminen. Tervehdys? Heippa? Terve? Apua ei.  Kun kirjoittaa blogia tarviiko edes aloittaa tervehtimällä lukiaa?

Kuten saatat huomata viime kirjoittamisesta on pitkä aika. Kirjoittamisen ruoste tuntuu ja huomaan selkäni puutuvani koneella istumisesta. Kaksi vuotta sitten kirjoitin blogia säännöllisesti. Muistan kuinka pikku hiljaa kyllästyin siihen ja  kuinka kirjoittamisen aika meni jonnekkin muualle siihen aikaan tärkeään.

Alku ruosteesta huolimatta kirjoittaminen tuntuu kivalta ja tavallaan jännittävältä. Kun blogia kirjoittaa edessäsi on valkoinen pohja mihin voit kirjoittaa ja esimerkiksi lisätä kuvia. Valkoinen pohja on mulle tavallaan merkki uudesta ja kuinka tahdon täyttää sen omalla tavallani ja luoda siihen jotain ihan omaa.

Jännittää... Oon innoissani aloittamaan uudestaan kirjoittamisen. Muistan kuinka rakastin ottaa kuvia ja muokata niitä omanlaiseksi. Haluan tehdä sitä uudestaan! Kuinka ihanaa on aloittaa blogi alusta ja tehdä siitä juuri sellainen mitä haluan.

Eihän sitä tiedä jos kirjoitan yhden postauksen ja lopetan sen siihen, mutta eihän sitä tiedä jos kirjoitan todella monta postausta enkä lopeta ikinä. Aina kannattaa yrittää. Hih!


- Sanni