torstai 15. syyskuuta 2016

Ai videolla?

Hei!
Älä huoli olen yhtä hämmilläni kuin sinä. Ehkä jopa enemmän. Ai mie kuvaamassa Youtubeen videoita? Jotkut teistä, jotka on minua pitempäänkin seuraanneet saatatte muistaa, että olen neljä vuotta sitten kuvannut kysymys ja kuukauden suosikit videoita.

Hyvä ystäväni Linnea sai vision siitä, että hän ja mie alettaisiin kuvaamaan vlogeja. Aluksi ajatus tuntui typerältä, mutta sitten jokin päässä sanoi että todellakin aletaan. Miksipä ei! Rakastan kuvaamista ja varsinki ediointia niin vlogaamisella jos millä saan näitä asioita toteuttaa.




Meidän kanavalla toteutetaan aiheita, joista me ollaan itse kiinnostuttu. Esimerkiksi kuvattiin juuri ensimmäinen osa meidän opiskelijabudjetti sarjaa missä toteutetaan eri asioita budjetilla mihin opiskelijallakin voisi olla varaa. Lisäksi suunnitteilla on DIY juttuja ja kaikkea kivaa mitä päähämme pistoja tuleekin. Jännää!

Tässä on postauksessa on linkattuna meidän torstaista videota eli OurDays video.
Kanavamme nimi on Kaksinkertaisesti. Jos kiinnostuit niin mene ihmeessä tilaamaan!

- Sanni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti